Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?

Naisille asetetaan kauheat paineet.
On oltava laiha, isotissinen, sileäsäärinen, muodissa mukana sekä yleisesti hyvännäköinen.
Moni nuori on bulimian tms syömishäiriön uhri,
kiitos näiden paineiden - ja televisiosta ei muuta tulekaan kun näitä mielikuvia ruokkivia ohjelmia; muodin huipulle, huippumalli haussa...
Lisäksi on vielä tämä Janice Dickinson, joka ohjelmassaan käskee jo muutenkin laihoja tyttöjä pudottamaan painoa.
Myös miehet lisäävät näitä paineita kuolaamalla vain aivottomien anorektisten silikonirintojen perään.

Silti, mielipiteistäni huolimatta,
pyrin kuitenkin tähän ihanteeseen itsekin.
Ajelen (nykyisemmin vahaan) sääreni,
herään joka päivä tarpeeksi aikaiseen jotta ehdin meikkaamaan ja laittamaan hiukseni, toivon että minulla olisi isommat rinnat.
Myös alipaino on ollut osa elämääni aina.
En koe tekeväni tätä muiden vuoksi, vaan itseni.
Oman itsetuntoni.
Kaikesta huolimatta jokainen syöty suklaalevy huonontaa omatuntoani.

Mutta tuo yksi...
Tuo yksi saa minut hymyilemään päivittäin.
Saa omatuntoni edes hieman korkeammalle.
Silti mieltäni kalvaa kysymys; puhuuko hän sittenkään totta?