Päivällä itkin, nyt hymy yltää korvasta korvaan. Olet taas osa elämääni.
Pieninä olimme parhaita ystäviä, sitten erkanimme. Emme koskaan kasvaneet erillemme, vain välimatka tuli esteeksemme. Puhuimme silti päivittäin tietokoneen kautta - puhuimme vain turhista asioista, mutta puhuimme silti.

Nyt olemme taas läheisempiä. Sinä seurustelet, mutta et jätä minua huomioitta. Voimme puhua mistä vain nolostumatta, voimme vitsailla asioista joita ihmiset normaalisti karttavat jo puheenaiheinakin. Olemme läheisempiä kuin koskaan.

Muut. En vieläkään tiedä mielipidettäni hänestä. Hän on tärkeä, mutta... En tiedä onko hän enempää kuin ystävä. "Tuhlaanko sinuun vain aikaani?", hän kysyi. Mutta en vain tiedä.
On tuo toinenkin... samassa tilanteessa. Minulle ystävä, hänelle enemmän.

Mikä minussa on vikana, en itsekään tiedä tunteitani.